uutinen
Räyskälä 19.-21.8.2011
Räyskälän lentokenttäradalle suunnattiin perjantaina puolen päivän aikoihin. Harjoituksia pääsi ajamaan kolme parinkymmenen minuutin settiä.
Lauantaina ensimmäisissä aika-ajoissa ajoin heti ensimmäisillä kierroksilla omat kovimmat aikani. Silti vauhdista puuttui se sekunti viime kesästä. Toisiin aika-ajoihin vaihdettiin takajousi ja kesken aika-ajoja vaihdettiin vielä rengastakin. Silti ajat jäivät aamusta huonommiksi ja kisaan tuli lähtöpaikka 6.
Sunnuntain warm upit ajettiin kuivalla ja jännitettiin, tuleeko sadetta kisaan. Muutaman tipan ripautti, mutta kuivalla saatiin ajaa 15 kierroksen kilpailu. Lähtö meni huonosti, en saanut kakkosvaihdetta päälle ja jäin kahdeksanneksi. Pikku hiljaa kuitenkin alkoi näyttämään paremmalta ja muutaman kierroksen jälkeen olinkin jo kolmantena. Kisa meni puoleen väliin asti hyvin, kunnes alkoivat samat ongelmat mitkä ovat koko kesän vaivanneet. Olin jo sen verran väsynyt, että virheitä alkoi tulemaan paljon, jonka seurauksena kävin kierroksella seitsemän ulkona radalta ja tipuin taas kahdeksanneksi. Maalissa olin seitsemäntenä.
Motoparkin päätösosakilpailu jätetään väliin, niinkuin suunnitelmissa olikin.
Iso kiitos tässä vaiheessa kaikille yhteistyökumppaneilleni tuesta ja kannustuksesta!
Ilman teitä tämäkään kausi ei olisi toteutunut. Ensi kesänä katsotaan sijoitukset uuteen uskoon!

Kuvaaja J.Lindfors
-Jouni-