Kemora 2.-3.7.2011

 

Kemorassa ajettiin perjantaina hyvissä olosuhteissa vapaat harjoitukset. Harjoitusvauhti oli kohtalaista ja pyörä oli ihan ok säädöissä.

Lauantaina ensimmäiset aika-ajot loppuivat ennenkuin ehtivät kunnolla alkaakaan. Kahden kierroksen jälkeen pyörästä kärähti jännitteensäädin ja ensimmäinen setti jäi neljän kierroksen mittaiseksi. Toisiin aika-ajoihin lyötiin pehmeämpää rengasta alle ja tavoitteena oli päästä lähtöruudukossa eteenpäin. Toisetkin aika-ajot jäivät neljän kierroksen mittaisiksi Jesse Maikolan kovan kaatumisen takia ja aika-ajot keskeytettiin.

Sunnuntaiaamun warm up ajettiinkin aika-ajona edellispäivän keskeytyksen vuoksi. Ainoa miinus sunnuntaina oli lämpötilan tippuminen n.10 astetta, jolloin pito oli heikompaa kuin lauantaina. Väkisin runtattiin kierros, mikä edellytti lähtöruutuun 6. Kisasta ei jäänyt muuta kerrottavaa, kuin että ajettiin koko kisa Reko Niemisen perässä etsien väärissä paikoissa ohituspaikkaa. Sijoitus maalissa oli 8.

-Jouni-