Räyskälä 6.-8.8.2010

Räyskälä on tunnetusti ainoa Suomen kilpailuradoista, jonne ei pääse treenailemaan kuten muille radoille. Normaalisti lentokenttänä toimiva rata on muutenkin kokemus kilpakuskeille kanttarellien puuttuessa ja melkoisen pomppuisuutensa vuoksi, ja se lisää ajoon oman haastavuutensa. 

Perjantaina pääsi ajamaan kaksi 20 minuutin settiä harjoituksia. Pyörä tuntui hyvältä ja ajo maistui.

Lauantaina ensimmäiset aika-ajot sujuivat toivotulla tavalla ja Jouni oli nopein. Toisissa aika-ajoissa ei ehditty ajaa kuin kaksi kierrosta, kun etupyörä lähti alta ja Jouni kaatui varikkosuoran mutkassa. Onneksi vauhti oli hiljainen ja pyörä säästyi isommilta kolhuilta. Aamun ensimmäinen aika-ajo riitti pitämään Jounin kuitenkin paalupaikalla. Vierestä lähtijöinä Erno Kostamo ja Aleksi Kyllästinen. Sitten yöksi kotiin keräämään voimia sunnuntain kisaan. 

Aamun warm-up mentiin rauhallisemmin ja Jouni oli 4. Kisaan lähdettiin kuivalla kelillä, vaikka välillä vähän ripauttikin vettä taivaalta. Ilma oli läkähdyttävän kuuma ja tulossa oli todella vaativa 15 kierroksen kilpailu. Rata on Räyskälässä pomppuinen ja se lisää ajoon oman haastavuutensa. 

Jouni sai hyvän startin ja pitikin ykköspaikan muutaman kierroksen, kunnes Erno Kostamo kurvaili ohi. Muutaman kierroksen jälkeen myös Reko Nieminen pääsi ohi ja karkasi samantien. Jounin peesissä oli vaihdellen Aleksi Kyllästinen, Ville Valtonen ja Niko Mäkinen. Kärjestä kaatui Erno Kostamo kilpailun puolenvälin paikkeilla ja johtoon meni siis Reko Nieminen. Varikolle kuulutettiin Rekon saaneen 20 sekunnin aikasakon vilppilähdöstä, joten reilusta johdosta huolimatta ei hän ollut kiinni palkinnoissa. Viimeisillä kierroksilla Niko Mäkinen oli jo todella lähellä Jounia, mutta Jouni piti hienosti paikkansa ja ajoi kisan voittoon! Kakkoseksi ajoi Niko Mäkinen 0,29 sekuntia perässä ja Ville Valtonen 3,17 sekuntia Jounin takana.
  

Jouni ajeli palkintopaikalle ja vasta siellä kuuli Rekon saamasta aikasakosta ja olevansa itse voittaja! Jouni kun luuli koko ajan olevansa toinen.

Varmasti tuntui voitto makealta vihdoin päästessään näyttämään todellisia ajotaitojaan kun myös pyörä toimi nyt niinkuin pitääkin, kiitos Jarmo Niskasen!

Vielä on yksi kilpailuviikonloppu Kemorassa jäljellä 28.-29.8. Siellä ajetaan kaksi kilpailua joten pisteitä olisi jaossa 50. Vielä siis elätellään toivoa siihen SM kolmoseen...

-Heidi A.-