Kemora 10.-11.07

Paahtavan kuumat ilmat jatkuivat myös Vetelissä ja tiedossa oli siis kuumat ajo-olosuhteet. Viikonlopusta tuli kaksijakoinen ja yllätyksiä sekä jännitystä riitti.

Lauantaina Jouni ajoi aika-ajoissa 4. sijalle, joten molempina päivinä oli lähtöpaikka eturivistä. Ensimmäiseen kilpailuun lähdettiin aikataulusta myöhässä, jonka vuoksi kilpailua lyhennettiin 13 kierrokseen. Hyvän lähdön jälkeen Jouni oli Valtosen peesissä ja kamppaili kolmannesta paikasta. Mahdollisuus podium-paikalle jäi kuitenkin jo ensimmäiselle kierrokselle, kun Jounilla meni väärä vaihde silmään ja hän joutui suoristamaan pyörän mutkassa --> tuloksena hiekalla käynti ja lähempi tutustuminen paaliin radan sivussa. Onneksi Jouni pysyi pystyssä ja pyöräytti itsensä takaisin radalle, aloittaen hurjan takaa-ajon melkein puoli kierrosta viimeisen perässä! Jouni onnistuikin ottamaan porukan kiinni ja ohittamaan kuusi kisaajaa, ollen maalissa 12.  

Sunnuntaina ajettiin toinen kilpailu. Jouni sai taas hyvän lähdön ja oli taas Valtosen perässä neljäntenä käyden välillä ohi, kolmannella paikalla. Valtonen kuittasi paikkansa kuitenkin takaisin ja Jouni tarkkaili seuraavaa mahdollisuutta päästä ohi. Sitä mahdollisuutta ei kuitenkaan tullut, kun yksi kuski kaatui ja kilpailu keskeytettiin. Kuskit siis ratavarikolle odottelemaan uusintalähtöä, joka päätettiin lyhentää viiteen kierrokseen.

Tarkoituksena oli ottaa taas hyvä lähtö ja kisata kärkipaikoista. Lähtö ei kuitenkaan onnistunutkaan toivotulla tavalla ja ensimmäisen mutkan jälkeen Jouni oli vasta seitsemäntenä. Jouni näytti kuitenkin tänä viikonloppuna parhaimpia ajojansa ja sai ohiteltua itsensä neljänneksi, myös ohi Ville Valtosen. Maaliin siis jälleen neljäntenä.

Sitten jännitettiin: kilpailujen tulokset nimittäin yhdistettiin ja nyt oli epäselvyyttä kolmen kuskin välillä, kuka oli kolmas... Kokonaisaika ratkaisi ja Jouni kuulutettiin pienten sekaannusten jälkeen kolmanneksi, vain 0,2 sekuntia ennen Ville Valtosta! Ensimmäinen podium-paikka siis lunastettiin ja pokaalin kanssa kotimatkalle. Tunnelmat ovat kuitenkin kaksijakoiset, sillä mahdollisuudet SM-mitaliin menivät todennäköisesti oman töppäilyn tuloksena lauantain kisassa.

Loppukauden kilpailut ajetaan palkintopallisijoista taistellen ja miettien ensi kautta, josko vielä kerran...

Räyskälässä seuraava kilpailu 7.-8.8.

Muut tulokset Kemorasta linkillä:                      
http://rrtuloksia.suntuubi.com/?cat=1123
 

-Heidi A.-